Tulukaahan Pohjolan
Pirttiin & Kievariin
"Meillä on maaseuvun rauhaa,
hulujuo ja saunaa, hyvvää ruokaa ja mukavaa puuhaa, ihanie hetkie, iliman ressie."
Tervetulloa toivoo Pohjolan perhe
Pohjolan Pirtti & Kievari sijaitsee Vuotungin kylässä, noin puolen tunnin automatkan päässä Rukalta ja ja Kuusamon keskustasta itään. Vuotunki on yksi Kuusamon vanhimpia suomalaisten uudisasukkaitten asuttamia kyliä. Ensimmäiset tarinat tilalta kantautuvat jo 1680-luvulle, jolloin esi-isät hiihtelivät törmälle Sotkamon suunnalta.
Pohjolan historiallinen rakennuskanta ja sitä ympäröivä luonto on ylpeytemme ja vaalimme sen säilymistä. Haluamme että vieraamme pääsevät nauttimaan aidoista suomalaisista kokemuksista upeassa ympäristössä sitä kunnioittaen. Saavu perheesi tai ystäviesi kanssa kokemaan millaisia perinteitä saunomiseen oikeasti kuuluu, nauttimaan herkullisesta villiruuasta tai järjestä oma tärkeä hetkesi tiloissamme Pohjolan ammattitaitoisen väen avulla!
Perinteiset saunamme
Pohjolan saunoille on myönnetty Sauna from Finland -laatusertifikaatti!
Sertifikaatin saaneet saunat ovat huippuluokan saunaelämyksiä, jossa asiakas pääsee nauttimaan aidosta, laadukkaasta, kokonaisvaltaisesta ja mieleenpainuvasta saunaelämyksestä.
Haluamme tarjota sinulle unohtumattoman kokemuksen ainutalaatuisissa saunoissamme, sinä voit keskittyä rentoutumaan ja nauttimaan kokemuksesta!
Ravintola Kuusamossa
Nauti kuusamolaisesta villiruoasta ja paikallisista herkuista! Pohjolan Pirtin villiruokapäivälliset kutsuvat ympäri vuoden maistelemaan luonnon parhaita makuja: järvien kaloja, metsien riistaa, marjoja ja sieniä. Joulun buffetit ja juhla-ateriat houkuttelevat herkuttelemaan ja viihtymään.
Tilausravintolamme valmistaa parhaat paikalliset villiruokaherkut juuri teidän toiveidenne mukaan, olipa kyseessä perhejuhla, ystävien illanvietto tai yrityksen yhteinen hetki.
Joulun ja talven taikaa
Pohjolan Pirtin & Kievarin maalaismiljöössä joulu ja talvi tuntuvat aidolta, ja tunnelmalliselta!
Tapaa joulupukki ja muori heidän mökillään, tee jouluisia askareita ja laske mäkeä tonttujen seurassa. Herkuttele perinteisillä joulupöydän antimilla ja osallistu avoimiin pikkujouluruokailuihin, rentoudu oman porukan joulusaunassa ja vietä hauskoja talvipäiviä pulkkaillen ja kodalla tunnelmoiden. Jouluna katamme perinteiset jouluaaton ja joulupäivän buffet-illalliset Kievarin tunnelmallisiin puitteisiin, ja joulupukkikin vierailee!
Unohtamattomia elämyksiä
Meillä Pohjolan Pirtissä & Kievarissa perinteet, historia ja vanhat tarinat heräävät henkiin järjestämiemme tapahtumien ja unohtumattomien elämysten kautta. Järjestetämme jos jonkinmoista tekemistä ja mahdollisuuksia yhteiseen ajanviettoon!
Tule kanssamme kokemaan millaista olisi esimerkiksi kulkea päivä paikallisen kengissä!







