
Aito perinteinen saunaelämys Kuusamossa
Perimätiedon mukaan Pohjolan törmälle saapuessaan Olli Pohjalainen rakensi ensimmäiseksi savusaunan mailleen. Pohjolassa on saunottu jo yli 300 vuoden ajan ja saunotaan yhä tänäkin päivänä vanhoja suomalaisia saunaperinteitä ja ympäröivää luontoa kunnioittaen.
Photo: Sauna from Finland / Juho Juurupolvi
Perinteiset saunamme
Vanhat tarinat ja rakkaus suomalaiseen saunaan luovat sisällön laatusertifioiduille saunaohjelmillemme!
Tahdomme vaalia ainutlaatuisen rakennuskantamme säilymistä ja käyttöä. Vanha 1960-luvun navetta on saanut uuden elämän Pohjolan saunapirttinä. Rakennuksessa on kolme saunaa, joihin mahtuu yhteensä noin 20–25 henkilöä, kaksi suihku- ja pukuhuonetta sekä tunnelmallinen takkatupa ja yläkerran kabinetti.
Höyrysaunassa voit nauttia lempeistä, koivuntuoksuisista löylyistä, ja perinteisessä suomalaisessa saunassa keskitytään olennaiseen ilman turhia hienosteluja. Terassilla odottaa aitokiukaalla varustettu puulämmitteinen hirsisauna, joka sopii täydellisesti vastomiseen. Saunomisen lomassa voi vilvoitella ulkona tai rentoutua puulämmitteisessä paljussa, ihaillen kuusamolaisen luonnon kauneutta. Talvella rohkeimmat voivat viimeistellä elämyksen virkistävällä lumikylvyllä!

Photo: Sauna from Finland / Juho Juurupolvi

Varaa saunaelämys:

Kaikille avoin saunailta saunatonttumme ohjauksessa sekä villiruokapäivällinen 100 vuotta vanhassa pirtissä.
Saunailta ja villiruokaa

Ainutlaatuinen joulusauna Pohjolan saunapirttiin! Laatusertifioitu saunahetki sopii 1-12 hengen porukoille
Joulusauna omalla porukalla

Opastettu privaatti saunaelämys. Koe saunaperinteiden historia ja opi niiden merkityksestä osana suomalaista elämäntapaa.
Sauna Tour omalla porukalla

Etsitkö morsiussaunaa, polttarisaunaa, kekrisaunaa tai muuta erikoissaunaa? Ota yhteyttä ja räätälöidään teille täydellinen saunaelämys!
Erikoissauna
Sauna from Finland
Pohjolan saunoille on myönnetty Sauna from Finland -laatusertifikaatti!
Sertifikaatin saaneet saunat ovat huippuluokan saunaelämyksiä, jossa asiakas pääsee nauttimaan aidosta, laadukkaasta, kokonaisvaltaisesta ja mieleenpainuvasta saunaelämyksestä.
Haluamme tarjota sinulle unohtumattoman kokemuksen ainutalaatuisissa saunoissamme, sinä voit keskittyä rentoutumaan ja nauttimaan kokemuksesta!
Unescon maailman-perintökohde
Unesco lisäsi 17.12.2020 suomalaisen saunaperinteen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonsa!
Tämä on erityisesti Suomelle, mutta myös Pohjolan Pirtille arvokas asia. Saunomisen pääsyllä luetteloon halutaan vaalia saunaperinteen jatkuvuutta, vahvistaa saunakulttuurin elinvoimaa ja nostaa esiin suomalaisen saunakulttuurin merkityksellisyyttä. Kaikki edellämainintut ovat asioita, jotka ovat omien arvojemme mukaisia!
Perinnesaunotus
Saunatonttumme on kouluttautunut suomalaisen perinnesaunotuksen saloihin ja tarjoaa saunojillemme aitoja perinnesaunotus elämyksiä!
Ota yhteyttä ja kysy myös muista tarjoamistamme erikoissaunoista. Tarjoamme saunaelämyksiemme lisäksi esimerkiksi morsius-, polttari, ja -kekrisaunoja, sekä mahdollisuuden kustomoida saunaelämyksesi tai yhdistää sen muiden palvelujemme kanssa.



